uutinen
23.4.2021

Huomioita syysviljojen kasvinsuojelusta

Syysviljat ovat talvehtineet hyvin, mutta paksu lumipeite oli pitkään kasvustojen päällä. Taudit ovat muhineet kasvustoissa. Lisäksi viime vuoden jäljiltä kevätviljoissa esiintyneen voimakkaan jälkiversonnan takia sivuversojen tähkiin kehittyi pienikokoisia jyviä, joissa muun muassa Fusarium-sienet ovat voineet päästä leviämään. Myös ruosteita esiintyi viime vuonna normaalia enemmän, ja pitkän ja lämpimän syksyn aikana niiden leviäminen voimistui. Syysviljat toimivat isäntäkasveina ruosteille.

Syysviljojen kasvinsuojelussa nämä asiat kannattaa ottaa huomioon tällä kasvukaudella, etenkin jos syysvilja on kylvetty viljan perään ja maa on kevyesti muokattu. Taudit kannattaa torjua mahdollisimman hyvin, jotta syysviljojen satopotentiaali saadaan talteen. Jaettu käsittely kannattaa ottaa käyttöön ja esimerkiksi rikkatorjunnan yhteydessä Delaro SC 325 tehoaa mm. punahomeeseen ja pistelaikkuun.

Rikkakasvien torjunnassa viileämmässä säässä hyvin toimiva ratkaisu on Quelex Combo, joka sisältää Quelex- ja Refine Super SX-valmisteita. Quelexin arylexin ja florasulaamin seos toimii erinomaisesti kylmissä olosuhteissa. Refine Super SX on gramma-aine, joka toimii myös viileissä olosuhteissa. Pakettiratkaisulla saadaan torjuttua rikat 15 hehtaarin alalta. Tehoainemäärät on mitoitettu riittäviksi, jolloin suuremmatkin rikat saadaan torjuttua varmasti. Molemmilla edellä mainituilla ratkaisuilla saadaan erinomainen teho mm. syysitoiseen saunakukkaan sekä orvokkiin, joka on yleinen syysviljoilla. Jos lohkolla on paljon ohdaketta ja valvattia, kannattaa MCPA:ta lisätä 1-2 l/ha. Quelex Combo torjuu ohdakkeen ja valvatin riittävän hyvin, jos lohkolla on näitä rikkoja satunnaisesti.

Hankalien rikkakasvien torjunnassa kannattaa muistaa Broadway. Broadway tehoaa hyvin-erinomaisesti myös hukkakauraan, juolavehnään, luohoon, kylänurmikkaan ja ruiskattaraan. Leveälehtisiin rikkoihin valmisteella on tunnetusti laaja-alainen teho.

Kasvunsäädössä Ceronen ja Soniksen seos toimii tehokkaasti ja turvallisesti lippulehtivaiheessa ruiskutettuna, jolloin korsi paksuuntuu erityisen hyvin. Seos on parempi kuin valmisteita yksinään ruiskutus. Rikkatorjunnan yhteydessä kannattaa tehdä Stabilan 750 SL käsittely, jolla voimistetaan korren lisäksi myös juuristoa.


Tilaa uutiskirje