uutinen
17.5.2016

Miljardit kirvat saapuneet Suomeen

Ilmatieteenlaitoksen tutkakuva on paljastanut kirvojen massamuuton Suomeen. Suurin hyönteismäärä on todennäköisesti laskeutunut Itä-Suomeen. Kirvojen lisäksi on tullut myös perhosia ja kaalikoita. 
 
 
Suomessa tuomikirva talvehtii talvimunana tuomen silmujen ympärillä. Nyt kevätsukupolvet ovat lähteneet lisääntymään. Yksittäinen siivetön kirva elää tuomissa runsaat kaksi viikkoa, jona aikana kehittyy 2-3 sukupolvea. Touko-kesäkuun vaihteessa syntyvä siivellinen kirvasukupolvi siirtyy heinäkasveihin ja viljan oraille. Viljoissa kirvakanta voi nopeimmillaan kasvaa viikossa 30-kertaiseksi. Tuomikirvat saattavat levittää viljan luonnon heinissä säilyvää viljan kääpiökasvuvirusta, jolloin sadonalennus on merkittävä.
 
 
Hyvinkäällä 16.5.2016 oli tuomissa jo runsaasti kirvoja. Nyt kannattaa katsoa, esiintykö alueen tuomissa kirvoja.
 

Tarkalleen ei vielä tiedetä, paljoko tuomikirvoja on tullut ilmavirtausten mukana. Koivukirvat eivät aiheuta viljalle haittaa. Jos oman paikkakunnan tuomista löytyy nyt kirvoja, pitää joka tapauksessa varautua viljoilla niiden torjuntaan rikkakasviruiskutuksen yhteydessä. Torjuntakynnys ylittyy, kun kirvoja löytyy orastumis- tai versontavaiheessa vähintään joka viidennestä kasvista. Torjuntaan sopivat pyretroidivalmisteet, esim. Sumi Alpha ja dimetoaattivalmisteet, esim. Danadim.

Tuomikirvaennuste

Ennustekuvassa on arvio tuomikirvojen aiheuttamasta tuhovaarasta kevätviljoille vuonna 2016. 

Ennusteen laadinnassa on käytetty tuomikirvojen talvimunalaskennasta saatuja tietoja. Laskenta on suoritettu 54 paikassa, joiden perusteella kartta on piirretty. Laskentatulokset näkyvät kartalla numeroina, mutta lähekkäisistä paikoista ei jokainen tulos ole näkyvissä. 

Munien määrä on laskettu sataa tuomen silmua kohti ja niistä oletetaan säilyvän kuoriutumiskelpoisina talven yli 10-45 % alueesta riippuen.
10 %: Pohjois-pohjanmaan rannikkoalueet
25 %: Etelä-Pohjanmaan rannikkoalueet
35 %: Etelä-Suomen rannikkoalueet
45 %: Muu maa
 
Kartalla olevat luvut ovat kuoriutumiskelpoisten munien määriä. Kun munien määrä on alle 15, tuhoriski on pieni. Munien määrän ollessa 15-40, tuhot ovat mahdollisia. Jos munia on yli 40, tuomikirvojen aiheuttamat tuhot ovat todennäköisiä.
 
Havaintopisteiden välisten alueiden munamäärät on arvioitu lähimpien pisteiden määrien perusteella ja saatujen arvojen avulla on laadittu tuhoriskiä kuvaava kartta. Kartan väritys on tehty siten, että sininen ja vihreä väri kuvaavat pientä tuhoriskiä. Kun väri muuttuu keltaiseksi, tuhot ovat mahdollisia ja punainen väri kuvaa alueita joilla tuhot ovat todennäköisiä. Ennuste on sitä luotettavampi, mitä tiheämmässä havaintopisteet ovat. Alueilla, joissa havaintopisteet ovat harvassa, ennuste on vain suuntaa-antava. Valkoisilla alueilla ei ole havaintopaikkoja
 
 

Tilaa uutiskirje