uutinen
25.3.2019

Rikkatorjunnassa huomioitavia asioita viljoilla

Nyt kannattaa tarkistaa vanhat muistiinpanot rikkalajiston suhteen lohkoilla. Viime kesänä rikkatorjuntojen teho kärsi monin paikoin kuivuuden takia ja rikat pääsivät siementämään peltoon. Mm. vaikeita, monivuotisia rikkoja kuten ohdaketta ja valvattia esiintyi paljon. Alkukesän aikana rikat eivät itäneet kunnolla ja myöhemmin viljan kasvun kehitysrytmi oli todella epänormaalia muodostaen tähkän hyvin aikaisessa vaiheessa. Tällöin rikka-ainekäsittely saattoi jäädä pahimmassa tapauksessa tekemättä. 

Riskinä on, että erityisesti ohdakkeen ja valvatin siemenpankkia on normaalia runsaammin viljapelloissa. Ariane S on ainoa valmiste markkinoilla, jonka tehoaine kulkeutuu rikkakasvin kuten ohdakkeen ja valvatin juuristoon, jolloin saadaan tehokas ja pitkäaikainen vaikutus. Rikkakasvien torjuntaan kannattaa valita laajatehoinen ratkaisu tai valmiste, mikä samalla estää gramma-aineille kestävien vesiheinäkantojen (resistenssi) syntymistä. Ariane S on laajatehoinen valmiste yksinäänkin, joka hoitaa myös resistenssin hallinnan.

Usein tarvitaan kuitenkin kahden ja jopa kolmenkin aineen seos. Refine Superin (gramma-aine) ja Starane 333 HL:n seos on uusi vaihtoehto tehoten isompiinkin rikkoihin. Refine Superin määrää voidaan säädellä rikkapaineen mukaan 15-30 g/ha välillä. Twist Combo (Twist 0,5 l/ha + Refine Super SX 22 g/ha + kiinnite) on uusi ratkaisu, jolla saadaan todella varma teho myös hankalissa olosuhteissa. Twist Combon ja Refine Superin sekä Starane 333:n seoksen tehot ovat erinomaisia kaikkiin 2-sirkkaisiin rikkakasveihin. Classic Star on gramma-aineen (Premium Classic SX) ja Starane 333:n seos, josta on hyviä kokemuksia useamman vuoden ajalta.  Classic Star kannattaa ruiskuttaa viimeistään viljan korrenkasvun alussa, Refine Superin ja Staranen seos tai Twist Combo viimeistään lippulehtivaiheessa. Tarvittaessa Nufarm MCPA:ta voidaan lisätä seokseen 1,0-2,0 l/ha, jos lohkolla on enemmän ohdaketta tai valvattia. Hyvissä ruiskutusolosuhteissa Twist Combolla ja Refine Super SX:n ja Staranen seoksella on päästy hyviin tehoihin ohdaketta ja valvattia vastaan.

Ohdake ruiskutushetkellä

 

Ohdake ruiskutushetkellä







 

Parassato-palvelu

Parassato on uudenlainen verkkosuunnittelutyökalu kasvinsuojelun tarpeisiin.
Ottamalla käyttöösi Parassato -suunnitteluohjelman saat vaivattoman ja uudenaikaisen apuvälineen tehdä suunnitelmia ja seurata kasvukauden kehitystä omilla lohkoillasi.
Tilaa uutiskirje