Perheyhtiö Berner täyttää tänä vuonna 140 vuotta. Samalla tulee kuluneeksi jo 90 vuotta siitä, kun Berner aloitti maatalousliiketoiminnan – kaikki alkoi vuonna 1933 peittausaineesta nimeltä Ceresan.

Kasvinsuojelutuotteiden valikoima laajeni nopeasti ja maatalouden kehittyessä tuontia laajennettiin muun muassa lannoitteisiin. Vuosikymmenten kuluessa suomalaisen viljelyn tarpeisiin on haettu uusia tuotteita ja ratkaisuja. Samalla liiketoiminta on laajentunut palvelemaan peltoviljelyn ja vilja kaupan lisäksi ammattipuutarhan viljelytarvikkeissa ja tuotantopanoksissa, kuten siemenissä, lannoitteissa ja kasvinsuojeluaineissa. Nykyisellä mallilla ja valikoimalla asiakkaita voidaan palvella entistä kokonaisvaltaisemmin.

Viljelijän asialla

1930-luvulta toimineen Bernerin Kasvinsuojeluosaston toiminta muuttui merkittävästi vajaa 10 vuotta sitten, kun aloitettiin suorakauppa viljelijöille. Vuonna 2018 ryhdyttiin yhteistyöhön Avenan kanssa, mikä tiivistyi entisestään viljakaupan siirryttyä Bernerille yrityskaupan myötä viime vuonna. Nyt, erinäisten yrityskauppojen jälkeen palaset alkavat olla koossa – yhdessä olemme Viljelijän Berner. Tavoitteemme maatalousalan toimijana on edelleen sama: haluamme auttaa suomalaisia viljelijöitä menestymään. Tehtävänämme on hakea aktiivisesti uusia ratkaisuja viljelyn kehittämiseen ja siinä kohdattavien haasteiden selättämiseksi – yhdessä viljelijöiden kanssa.

Vahvoja investointeja maatalouteen

Viljelijän Berner on yksi perheyhtiö Bernerin neljästä liiketoiminta-alueesta. Maatalous on ollut tärkeä sektori yhtiön historiassa jo vuosikymmenten ajan, mutta se on myös kasvattanut merkitystään viime vuosina. Nykyisin se on yhtiön liiketoiminta-alueista suurin liikevaihdossa mitattuna. Berner on investoinut viime vuosina vahvasti kotimaiseen alkutuotantoon muun muassa yrityskaupoin. Rooli on kasvanut maataloudesta edelleen jalostavaan teollisuuteen, mistä tuoreimpana esimerkkinä ovat panostukset tärkkelys perunateollisuuteen, kun Finnamyl ja Lapuan Peruna tulivat osaksi konsernia kesällä 2022. Biopohjaisissa tuotteissa ja vastuullisissa suomalaisissa elintarvikkeissa nähdäänkin hienoja kasvun mahdollisuuksia ja ne ovat osa yhtiön bioperustaista kasvustrategiaa.

Berner 140 vuotta

Berner Oy:n tarina alkoi vuonna 1883, kun norjalainen Sören Berner aloitti sillin maahantuonnin Norjan Stavangerista Helsinkiin. Liiketoiminta on kasvanut silliä maahantuovasta yksityisyrittäjästä kansainväliseksi ja monialaiseksi perheyhtiöksi, jonka eri liiketoiminta-alueet palvelevat niin kuluttajia, viljelijöitä, eri alojen yrityksiä kuin julkista sektoria ja jonka tuotteet kuuluvat osaksi suomalaisten arkea. Tänä vuonna Berner Oy täyttää kunnioitettavat 140 vuotta ja on edelleen sen perustajasta polveutuvan suvun omistuksessa. Suomalaisen perheyhtiön tavoitteena on pysyä laadun, innovaatioiden ja vastuullisuuden edelläkävijöinä nyt ja tulevaisuudessa. Haluamme toimia siten, että meillä kaikilla on täällä hyvä olla vielä sadankin vuoden päästä. Sen takia vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä.


Lue lisää Berneristä ja sen tarinasta. https://www.berner.fi/ 


Julkaisimme 3.4.2023 Maaseudun Tulevaisuudessa liitteen, josta voi lukea Bernerin tarinasta maatalousalalla. Tutustu samalla tämän päivän Viljelijän Berneriin sekä sen tarjoamiin tuotteisiin ja ratkaisuihin.