Suomessa viljojen rikkakasvien torjuntaa tehdään pääasiassa touko-kesäkuussa. Alkukesä on viime vuosina ollut monin paikoin viileä ja kuiva. Ja vaikka päivällä olisikin lämmin, silloin yleensä tuulee. Ruiskutus onkin mahdollista monesti vain myöhään illalla, yöllä tai aikaisin aamulla, jolloin lämpötilat ovat alhaiset. Tämä asettaa omat haasteensa rikkakasvien torjunnalle.
Rikkakasvien torjunta-ainevalikoimassa monet valmisteet ovat herkkiä ruiskutusolosuhteille ja huonoissa olosuhteissa tehty torjunta aiheuttaa helposti pettymyksiä tehoissa. Esimerkiksi monet auksiinitehoaineita (MCPA, fluroksipyyri, 2,4-D, klopyralidi) sisältävistä valmisteista vaativat hyvät ja lämpimät ruiskutusolosuhteet tehotakseen kunnolla.
Kylmyyden lisäksi toisena haasteena on kuivuus. Ainevalikoimasta löytyy jonkun verran maavaikutteisia valmisteita, joiden tehojen kannalta on tärkeää riittävä maankosteus. Kuivissa olosuhteissa maavaikutteisten aineiden tehot jäävät helposti vajaiksi.
Koska monesti on hankalaa löytää optimaalista ruiskutusolosuhdetta, torjuntaan on turvallisinta valita lehtivaikutteinen valmiste, joka ei ole herkkä alhaisille lämpötiloille. Erityisen tärkeää tämä on isoilla tiloilla, joilla ruiskutettavaa alaa on paljon ja optimaalisen ruiskutusajankohdan kyttääminen on mahdotonta.
JOUSTAVUUTTA RUISKUTUSOLOSUHTEISIIN LEVEÄLEHTISTEN RIKKAKASVIEN TORJUNNASSA
Onneksi joustaviakin valmisteita rikkakasvien torjuntaan on nykyisin saatavilla. Uusinta sukupolvea viljojen rikkakasvien torjunnassa edustaa Quelex Combo -pakkaus, joka on poikkeuksellisen joustava ruiskutusolosuhteiden suhteen.
Quelex Combo on lehtivaikutteinen valmiste, joten maankosteudella ei ole vaikutusta sen tehoihin kunhan rikkakasvit ovat kasvussa. Lisäksi se ei ole lämpötilaherkkä, sillä se toimii erinomaisesti hyvin laajalla lämpötila-alueella (+2-25°C). Tämä siitäkin huolimatta, että se sisältää auksiinitehoainetta. Quelexin auksiinitehoaine Arylex onkin poikkeus auksiinien ryhmässä, sillä se toimii hyvin myös viileissä olosuhteissa.
Quelex Combon muutkin ominaisuudet vastaavat hyvin nykyviljelyn tarpeisiin. Se on tehokas ja laajatehoinen leveälehtisiä rikkakasveja vastaan, helppokäyttöinen sekä joustava tankkiseosten, viljelykierron ja ruiskutusajankohdan osalta. Sen sisältämän Arylex-tehoaineen ansiosta se on myös hyvä valmiste gramma-aineresistenssin ehkäisyyn. Quelex Combo onkin erinomainen vaihtoehto kaikkien viljojen varmatehoiseen leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan.
JOUSTAVUUTTA JUOLAVEHNÄN JA HUKKAKAURAN TORJUNTAAN
Kun halutaan torjua kasvukaudella heinämäisiä rikkakasveja kuten hukkakauraa, juolavehnää ja luohoa sekä samalla leveälehtisiä rikkakasveja, katseet kannattaa kääntää Broadway valmisteeseen. Kuten Quelex Combo, Broadwaykin on joustava ruiskutusolosuhteiden suhteen.
Broadway voidaan ruiskuttaa lämpötilan ollessa +5-20 astetta, kunhan rikkakasvit ovat itäneet ja kasvussa. Sen iso etu maavaikutteisiin aineisiin nähden on se, että Broadway on lehtivaikutteinen eikä maankosteus tai maalaji vaikuta sen tehoihin esimerkiksi juolavehnään tai hukkakauraan.
Broadway onkin erinomainen vaihtoehto ensi kasvukaudelle kevät- ja syysvehnän, rukiin ja ruisvehnän rikkakasvien torjuntaan. Glyfosaatin korkean hinnan takia monella jäi juolavehnä torjumatta syksyllä, joten viljapelloilla riittää juolavehnäpainetta. Broadway valmisteella juolavehnä saadaan viljakasvustossa kuriin kasvukauden aikana. Ja mikä parasta, joustavasti monenlaisissa olosuhteissa.
Kirjoittaja Aki Niemelä, Corteva Agriscience