Mizuki® on uusi, tänä keväänä rekisteröinnin saanut tuote leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan sekä ennen sadonkorjuuta tapahtuvaan varsiston hävitykseen perunalla.

Mizuki on kosketusvaikutteinen ja imeytyy kasvin lehtiin ja vihreisiin osiin. Se tehoaa leveälehtisiin rikkakasveihin. Valo parantaa sen tehoa, minkä takia suositellaan käsittelyä aamulla tai aamupäivällä. Korkeintaan yksi rikkakasvitorjunta sekä korkeintaan kaksi varsistohävityskäsittelyä kasvukaudessa.

Tuote on sateenkestävä kaksi tuntia käsittelystä.

Sen käyttö on sallittu myös pohjavesialueilla. Mizukin varoaika on 7 vuorokautta.

Perunan rikkakasvitorjunta

Torju itäneet rikkakasvit ennen perunan taimettumista (BBCH 00-09). Käyttömäärä on 0,5–1,0 l/ha. 1,0 l/ha tehoaa laajasti eri rikkakasveihin. Pienempää käyttömäärää voidaan käyttää ainoastaan hyvin herkkiä rikkakasveja torjuttaessa.

Korkeintaan yksi käsittely rikkakasvien torjuntaan on sallittu. Käytä 200–400 l vettä ja vähintään 3 baarin painetta.

Paras teho saavutetaan, kun käsitellyt rikkakasvit ovat sirkkalehtivaiheessa ja 2-4 lehtivaiheelle asti. Ruiskutuksen jälkeen taimettuviin rikkakasveihin ei saada tehoa.

Mizukia kannatta käyttää yhdessä maavaikutteisen rikkakasviaineen kanssa (esimerkiksi Proman) juuri ennen perunan taimettumista.

Perunan varsistohävitys

Mizuki käytetään perunan varsien ja lehtien hävitykseen. Tuotetta voi käyttää kaikilla perunalajikkeilla. Mizuki voidaan käyttää vihreään varteen (murskaamaton varsisto) tai yhdistelmänä varsistomurskauksen kanssa varsistonhävityksen nopeuttamiseksi.

Optimaalinen aika käsittelylle on, kun peruna alkaa luontaisesti tuleentua. Kasvustoissa, jotka vaativat aikaisemman varsistohävityksen (siemenperuna jne.) on tärkeää käyttää korkeinta käyttömäärää ja/tai yhdistelmää murskauksen kanssa.

Perunan varsiston hävityksessä käyttömäärä on 1,0–2,0 l/ha ruiskutettaessa kerran kasvukaudessa. Käyttömäärä on 1,0 l/ha per käsittely ruiskutettaessa kaksi kertaa kasvukaudessa.

Aikainen käsittely, korkeat lannoitustasot ja perunalajikkeet vaikuttavat perunan elinvoimaan. Kasvustoissa, jotka ovat hyvin elinvoimaisia, tulee käyttömäärän olla 2,0 l/ha per kasvukausi. Käsittelyväli on vähintään 5 päivää. Täysi teho näkyy 14–21 vuorokauden kuluttua ruiskutuksesta.

Mizuki voidaan käyttää myös varsistomurskauksen jälkeen nopeuttamaan varsistohävitystä. Käsittele 1–3 päivää murskauksesta. Murskaus tulisi tehdä 20–30 cm korkeuteen ja niin, että jäljelle jää mahdollisimman vähän lehtiä. Varmista, ettei murskattu varsisto peitä alleen jäljelle jääviä varsia, jotka tulisi myös käsitellä.

Käsittely tulee tehdä kuiville lehdille ja aamupäivällä optimaalisen tehon saavuttamiseksi. Optimaalinen olosuhde on aurinkoinen ja selkeä sää. Korkealla vesimäärällä (200–500 l/ha) ja oikeanlaisilla suuttimilla varmistetaan käsittelyn riittävä peittävyys kasvustossa. Ruiskutuspaine tulisi olla vähintään 3 baaria.

Jos on riskiä lehti-tai mukularuttoon, lisää tarpeen tullen niihin tehoava tautiaine (esim. Ranman Top) ensimmäiseen Mizuki-käsittelyyn. Lisäämällä 2-3 l/ha Renol-öljyä Mizukin kanssa, voidaan nopeuttaa varsistohävitystehoa hieman.

Lisätietoja Mizukista Kasvinsuojeluainerekisteristä sekä Nordisk Alkalin sivuilta.

Varmista kasvinsuojeluaineen turvallinen käyttö. Lue aina pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.


Mizuki® - nyhet för ogräsbekämpning och nedvissning i potatis

Mizuki® är en ny produkt som den här våren har godkänts för bekämpning av bredbladiga ogräs samt nedvissning före skörd i potatis.

Mizuki® är ett kontaktverkande medel som tas upp av plantans blad och andra gröna delar. Preparatet har effekt på bredbladiga ogräs. Behandling rekommenderas att utföras på morgonen eller förmiddagen, eftersom ljus förbättrar effekten. Högst en ogräsbehandling samt högst två blastdödningsbehandlingar per växtsäsong är tillåtet. 

Produkten är regnfast två timmar efter behandling. 

Får användas på grundvattenområden. Karenstiden är 7 dygn. 

Ogräsbekämpning i potatis

Behandla uppkomna ogräs före uppkomsten av potatisen (BBCH 00-09). Bruksmängden är 0,5-1,0 l/ha. 1,0 l/ha kontrollerar ett brett spektrum av ogräs. Den lägre dosen kan användas när endast väldigt känsliga ogräs är representerade. 

Maximalt 1 behandling som ogräsbekämpning är tillåten. Använd 200-400 l vatten och ett tryck på minst 3 bar. 

Bäst effekt uppnås då behandlingen görs på ogräs som har hjärtblad och fram till 2-4 blad. Ogräs som gror efter behandling kontrolleras inte. 

Det lönar sig att använda Mizuki tillsammans med en markverkande herbicid (t.ex. Proman) precis innan potatisen uppkomst.

Nedvissning av potatis

Mizuki® används för nedvissning av potatisstjälkar och potatisblast. Preparatet kan användas på alla potatissorter. Mizuki® kan appliceras på grön topp (okrossad potatis) eller i kombination med mekanisk blastkrossning för att snabba upp nedvissningen. 

Optimal tidpunkt för behandling är när potatisen naturligt börjar mogna. För grödtyper som kräver en tidigare nedvissning (utsädespotatis etc.) är det viktigt att använda den högsta godkända dosen och/eller kombinera med blastkrossning. 

Vid blastdödning är bruksmängden är 1,0-2,0 l/ha när en behandling görs per växtsäsong. Bruksmängden är 1,0 l/ha per behandling när två behandlingar görs per växtsäsong. 

Tidig behandling, höga gödslingsnivåer och potatissorter har inverkan på potatisen livskraft. I väldigt livskraftiga bestånd, bör bruksmängden vara 2,0 l/ha per växtsäsong. Behandlingsintervallet ska vara minst 5 dagar. Full effekt av behandlingen kan ses efter 14-21 dagar. 

Mizuki® kan även användas som uppföljning efter mekanisk blastkrossning för att snabba på nedvissningen. Behandla 1-3 dagar efter blastkrossning som utförts på 20-30 cm höjd och där stjälkarna är väl avblastade. Säkerställ att krossad blast inte täcker de kvarvarande stjälkarna som skall behandlas. 

Behandla på torra blad, helst på förmiddagen för att uppnå optimal effekt. Optimala förhållanden är soligt och klart väder. Det är viktigt att uppnå en god täckning av potatisblasten, därför skall hög vätskemängd (200-500 l/ha) användas samt munstycken som ger en mycket god täckning. Använd ett tryck på minst 3 bar. 

Om det finns risk för bladmögel/brunröteangrepp, tillsätt vid behov en fungicid med effekt mot bladmögel/brunröta (t.ex. Ranman Top) vid första blastdödningsbehandlingen. Genom att tillsätta 2-3 l/ha Renol-olja med Mizuki, snabbas nedvissning upp en aning.

Mera info om Mizuki finns i växtskyddsmedelsregistret samt Nordisk Alkalis hemsidor.