Kasvukauden 2023 sadossa esiintyi melko paljon punahomeita, erityisesti ne kiusasivat kauraa. Kauraerissä tavattiin DON-toksiinia jopa yli 8000 mikrogrammaa kiloa kohden, paikoin DON-toksiinilukemat huitelivat jopa 10 000 - 20 000 välissä.

Liikkeellä jo harvinaisempiakin nokitauteja

Viime kesänä pelloilla esiintyi nokitauteja ja jopa vehnän haisunoesta tehtiin havaintoja. Sää oli ongelmallinen punahomeiden muodostumisen kannalta, koska kukinnan aikana oli lämmintä ja kosteaa, mikä suosii punahometta aiheuttavien Fusarium-sienten leviämistä kasvustossa.  

Myös puintiaikana sää oli monin paikoin kosteaa. Jos kylvöt oli tehty peittaamattomalla siemenellä, lisäsi se riskiä sekä punahomeen että nokitautien leviämisen suhteen. Lisäksi muun muassa kevytmuokkaus ja riittämätön viljelykierto lisäävät riskejä. 

Kuva 1. Kasvukauden 2023 aikana löydettiin pelloilta haisunokea, jolloin jyvät surkastuvat ja joissa esiintyy tummia, nokimaisia alueita. Suolasilakan, pilaantuneen haju on tunnusomaista haisunoelle.  Kuva 1. Kasvukauden 2023 aikana löydettiin pelloilta haisunokea, jolloin jyvät surkastuvat ja joissa esiintyy tummia, nokimaisia alueita. Suolasilakan, pilaantuneen haju on tunnusomaista haisunoelle.

Kuva 1. Kasvukauden 2023 aikana löydettiin pelloilta haisunokea, jolloin jyvät surkastuvat ja joissa esiintyy tummia, nokimaisia alueita. Suolasilakan, pilaantuneen haju on tunnusomaista haisunoelle.  

Kuva 2. Kasvin tyvet ovat tummuneet ja haurastuneet selvästi, jolloin niissä on hyvin todennäköisesti punahometta. 

Tarkistuta kylvösiemenen laatu

Jos tarkoituksena on hyödyntää keväällä omaa kylvösiementä, kannattaa sen laatu tarkistuttaa hyvissä ajoin esimerkiksi Ruokaviraston laboratoriossa. Jos itävyys on laskenut, saattaa siemenessä olla punahometta ja/tai nokitauteja tai muita siemenlevintäisiä tauteja kuten verkkolaikkua, kauran lehtilaikkua tai viirutautia.

Jos itävyys on vähintään 85-90 % ja jyväkoko riittävä, pitää siemen lajitella ja sen jälkeen peitata. Lajittelulla poistetaan pienet jyvät, joissa esiintyy herkästi punahometta, samalla kun isoimmat ja elinvoimaisemmat jyvät saadaan talteen. Seedron, Redigo Pro ja Vibrance Trio -peittausaineet tehoavat laaja-alaisesti kaikkiin olennaisiin siemenlevintäisiin kasvitauteihin.

Sertifioitu siemen on varma vaihtoehto – tutustu uutuuslajikkeisiimme

Jos oman kylvösiemenen laatu ei ole riittävä, on sertifioitu siemen tässä tilanteessa varma vaihtoehto. Sillä varmistat, että sadonmuodostuksen perusta on kunnossa. 

Viljelijän Bernerillä on saatavilla hyviä lajikkeita ohran, kauran ja vehnän viljelyyn. Tutustu uutuuslajikkeisiimme: