uutinen
20.12.2019

Joulukahvien äärellä viljelyvuoden kuulumiset ajan tasalle

Asiakkaamme ja Viljelijän Avena Bernerin väki kokoontuivat jälleen saman pöydän ääreen perinteisille joulukahveille marras-joulukuun aikana. Kiitokset kaikille kävijöille!

Perinteisiä joulukahvitilaisuuksia järjestettiin 27.11.-18.12. toimipisteillämme Loimaalla, Turussa, Vantaalla, Porissa, Vaasassa, Hämeenlinnassa, Pornaisissa, Jepualla, Kokemäellä, Kouvolassa, Laitilassa, Seinäjoella, Toivalassa, Porvoossa ja Salossa. Joissain toimipisteissä joulukahvit järjestettiin yhteistyössä samoissa toimitiloissa toimivien yrityskumppaneiden kanssa.

Joulukahveilla asiakkaamme ja Viljelijän Avena Bernerin väki kokoontuivat saman kahvipöydän ääreen vaihtamaan kuluneen vuoden kuulumisia. Viljelyvuosi 2019 piti sisällään paljon onnistumisia – ennätyssatojakin, mutta toki paikoin myös haasteita, joista voidaan oppia tulevia vuosia ajatellen.

Joulukahvien äärellä myös viljakauppaa käytiin, ja esimerkiksi öljykasvien positiivinen hintakehitys puhututti monia. Myös tulevaa kasvukautta 2020 on jo päästy suunnittelemaan ja tuotantopanosostoksilla oltiin niin loppu- kuin alkuvuodenkin osalta.

Kiitokset kaikille toimipisteidemme joulukahveilla käyneille!

  


Tilaa uutiskirje