uutinen
15.7.2021

Viljelijän Tuoreleike – aina tasalaatuinen rehukomponentti nautakarjan ruokintaan

Tänä vuonna nurmien ensimmäinen niitto tuotti paikoin ennätysmäisiä säilörehusatoja. Nyt kovat helteet ja Suomeen epätasaisesti jakautuvat sateet tekevät jatkosta epävarmemman, kun kuivuus alkaa kiusata nurmikasvustoja.

Monella tilalla pelkästään ykkössadolla voi pärjätä jo pitkälle, mutta nurmirehun riittävyydestä huolimatta on tuoreleikkeelle edelleen oiva paikka ruokinnassa. Suomessa tuoreleikettä on totuttu käyttämään ruokinnan täydentäjänä ja pääsääntöisesti vain sisäruokintakauden ajan. Monella tilalla myös säilörehun määrä on sanellut tuoreleikkeen käyttöä. Ruotsissa puolestaan tällä ravitsemuksellisesti arvokkaalla sivuvirralla on hyvin vakaa paikkansa muista rehukomponenteista, kuten vuosittaisesta säilörehusadosta riippumatta. Myös käyttömäärät per eläin, niin lypsylehmillä kuin lihanaudoilla, ovat suurempia kuin Suomessa.

Tulevana syksynä Säkylän sokeritehtaalta toimitetaan kotimaista Viljelijän Tuoreleikettä suoraan karjatiloille ruokinnan komponentiksi aiempaa enemmän. Rehukomponenttina tuoreleikettä pidetään erinomaisena erityisesti hyvän maittavuutensa ansiosta. Kun rehu maittaa, myös syönti lisääntyy. Monilla maitotiloilla hyvän syönnin myötä myös maitotuotos on kehittynyt positiivisesti.

Viljelijän Tuoreleike sisältää runsaasti hyvin sulavaa NDF-kuitua ja myös energiaa, minkä ansiosta sitä voidaan käyttää tasaamaan esimerkiksi säilörehun laatuvaihteluja tai osin korvaamaan ruokinnassa säilörehua tai viljaa. Vaikka tuoreleikkeen käyttöä saatetaan harkita vasta tilanteessa, kun omista rehuista alkaa olla pula, on monilla tiloilla tuoreleike turvallisen ja sujuvan käytettävyytensä ansiosta noussut jo keskeiseksi perusrehukomponentiksi, jota käytetään ruokinnassa tasaisesti muiden perusrehujen rinnalla.

Säilö siiloon, aumaan tai tuubiin​

Viljelijän Tuoreleikettä on saatavilla sekä irtotavarana että tuubipakattuna. Irtotavara säilötään nurmirehun tavoin siiloon tai aumaan. Tuubipakkaus sopii kaikenkokoisille tiloille: se ei vaadi siilotilaa, ainoastaan tasaisen ja tiiviin pohjan, johon tuubi voidaan täyttää. Tuubipakkaus auttaa siilotilan hallinnassa, ja on erinomainen vaihtoehto esim. kesäruokintaan myös isommilla tiloilla, koska etenemä on suurempi kuin siilossa pienen poikkipinta-alan ansiosta. Säilyvyyden varmistamiseksi tuoreleike toimitetaan tiloille happokäsiteltynä.

Ota yhteys meidän myyntiin ja tee varaus Viljelijän Tuoreleikkeestä.


Tilaa uutiskirje